Kokemus.info — kuluttajien kokemuksia asioista. Paljasta mikä on huijausta, mikä huippua.

Olet täällä: Kokemuksia asioista

City on Chain

Heinäkuussa 2019 avattu verkkopalvelu City on Chain sisältää hieman yli 8000:n kaupungin nimen ja sijainnin maailmankartalla. Kukin kaupungeista, joista osa itse asiassa on vain muutaman tuhannen asukkaan asutuskeskittymiä, laitettiin verkkopalvelun julkaisun jälkeen myyntiin. Kuka tahansa City on Chainiin liittynyt henkilö pystyi ostamaan kartalle sijoitetun kaupungin yhdellä Yhdysvaltain dollarilla, siis noin 90 sentillä. Tähän mennessä kaikki kaupungeista on myyty. Osa niistä on laitettu edelleen myyntiin uuden omistajan ilmoittamalla hinnalla.

Kuvakaappaus City on Chainista. Keskellä on Suomen alue.

Esimerkiksi Suomen kaupungeista suuri osa puuttuu ainakin toistaiseksi, tai mahdollisesti kokonaan, sillä vain seuraavat paikkakunnat on ilmoitettu: Rovaniemi, Oulu, Vaasa, Seinäjoki, Kuopio, Joensuu, Jyväskylä, Pori, Tampere, Mikkeli, Hämeenlinna, Lahti, Lappeenranta, Turku, Salo, Kouvola, Kotka, ja pääkaupunkiseudun väkirikkaat paikkakunnat Espoo, Vantaa, Helsinki ja Kerava.

Kuriositeettina mainittakoon, ettei Helsinki toistaiseksi ole myynnissä, mutta sen omistaja oli aikaisemmin valmis luopumaan omistuksestaan saamalla 11 950 Yhdysvaltain dollaria, siis noin 10 670 euroa. Tiettävästi kaupungin omistaja ei ole suomalainen lainkaan, sillä kansallisuudet eivät rajoita kaupunkien ostamista tai myymistä, vaan kotoisin Itävallasta. Sama itävaltalainen henkilö oli havainnut Twitterissä City On Chainista kertovan tweetin ja ehtinyt ensimmäisten joukossa varaamaan omien sanojensa mukaan ”puolet Eurooppaa”.

Verkkopalvelua kehitetään edelleen. Pian sen julkistamisen jälkeen kukin kaupunki sai omakseen chat-huoneen, johon kuka tahansa City on Chainin jäsen pystyy lähettämään viestejä ja klikkaamaan ”tykkäysnappia”. Elokuun alussa kaupunkien omistajille lisättiin mahdollisuus laittaa kolme kuvabanneria kaupungin chat-huoneen seinälle. Jo aikaisemmin kaupungin omistaja pystyi kirjoittamaan tekstiä kaupunkinsa esittelyksi, ja julkaisemaan yhden linkin esittelytekstin alapuolella.

Näiden edellä mainittujen toiminnallisuuksien lisäksi City on Chainin kehittäjät, jotka vaikuttavat olevan kiinalaisia, ovat vihjanneet suunnittelevansa tästä verkkopalvelusta eräänlaista hybridiä. He pyrkivät tekemään yhdistelmän Facebookia, Instagramia, Craigslistiä, eBayta ja Twitteriä. Noista palveluista poiketen City on Chain pyrkii erottumaan edukseen olemalla kaupunkikeskeinen. Lisäksi palvelu poikkeaa esimerkiksi Twitteristä sillä tavalla, että:

Useimpiin toiminnallisuuksiin liittyy mikromaksaminen

Kaupungin ostaminen yhdellä dollarilla ei ole ainoa asia, johon on laitettu hintalappu. Chat-viestin lähettäminen maksaa yhden sentin. Chat-viestin tykkääminen maksaa kahdeksan senttiä. Kaupungin esittelytekstin ja -linkin julkaiseminen maksaa sentin. Jos kaupunkichatin otsikko vaihdetaan sen omistajan haluamaan kirjoitusasuun — se on oletuksena englanninkielinen ”City Chat” — voi kaupungin omistaja muuttaa sen noin eurolla. City on Chain pyrkii tällä tavoin rakentamaan järjestelyn, jossa vaikkapa chatin käyttäminen ei täyty roskapostilla. Kun jokaiseen toimintoon liittyy kulu, se vähentää vaikkapa roskapostin määrää.

Kaupungin omistaja tienaa esimerkiksi siitä, että jokin City on Chainin jäsen lähettää hänen kaupunkinsa keskustelupalstalle viestin. Omistaja saa tällä hetkellä yhdestä viestistä 0,01 euroa, eli yhden sentin. Tällainen pienistä puroista koostuva tulo voi osoittautua merkitykselliseksi mikäli osoitteessa www.cityonchain.com sijaitseva verkkopalvelu ajan myötä tulee suosituksi, ja jos kaupungissa käydään vilkkaasti keskustelua. Tämän tulonlähteen vuoksi osa CoC:n kaupungeista, kuten Lontoo, on jo kerran tai kaksi myyty sangen isoilla rahoilla eteenpäin. Britanniassa sijaitseva Lontoo-niminen kaupunki myytiin 27. heinäkuuta 2188 Yhdysvaltain dollarilla. Suurkaupungeissa voi odottaa olevan vilkkaimmat keskustelut, ja sitä myöten suurimmat tulot kaupungin omistajalle.

Osa kaupunkien omistajista yrittää kaupallistaa virtuaalisia omistuksiaan tarjoamalla mainostilaa kaupunkiensa esittelyteksteille varatuista alueista. Jos käytetään Lontoota tässäkin esimerkkinä, voidaan nähdä kuinka sen esittelytekstin alueen voi saada omaan käyttöön kuukauden ajaksi maksamalla 2 BSV:tä.

Miksi verkkopalvelun nimi on City on Chain? Mikä on BSV, entä Money Button?

Palvelu hyödyntää kryptovaluuttoja ja tallentaa esimerkiksi kaupunkitsättien viestit Bitcoin Satoshi Vision -lohkoketjuun. Palvelussa maksutapahtumat ja jäsenten liittymiset käsittelee Money Button. Se on nuori Yhdysvalloista käsin toimiva, myöskin Bitcoin SV:tä suosiva, maksuvälittäjä. Bitcoin SV:stä käytetään yleisesti valuuttasymbolia BSV.

BSV haarautui Bitcoin-variantista nimeltä Bitcoin Cash marraskuussa 2018. Sen kantava ajatus on tehdä Bitcoinista maailmanluokan maksuväline ja mekanismi tallentaa muuttumattomia tietoja hajautettuun tietokantaan. BSV:stä kertovalla nettisivulla osoitteessa bitcoinsv.io/vision muistutetaan, että alkuperäisen Bitcoinin isäksi nimetty Satoshi Nakamoto visioi jo huhtikuussa 2009 kuinka Bitcoin voi skaalautua suuremmaksi maksutapahtumien välittäjäksi kuin VISA. Se myös Nakamoton mukaan hoitaisi transaktiot halvemmalla.

Se voisi mahdollistaa myös nopeat kotiutukset kasinoilta, jos nimittäin pelisivusto integroisi vaikkapa Money Buttonin yhdeksi maksuvälittäjäksi nykyisten palveluntarjoajien rinnalle. Monet pelisivustot nykyisin hyödyntävät muun muassa Paytrailia ja Bamboraa verkkomaksamisessa — kuten silloin kun pelaajat haluavat nostaa voittorahat pelitililtään pankkitililleen. Niissä on monesti milloin mistäkin johtuvia viiveitä ja kuluja. Bitcoin SV:n etu on, että se toimii lähes salamannopeasti, ja kellon ympäri viikon jokaisena päivänä. Lisäksi yksittäinen transaktio, kuten kotiutus, maksaa enimmillään pari senttiä.

BSV:n kehitystyön viimeisin merkkipaalu koettiin heinäkuussa 2019. Silloin sen skaalautuvuutta kasvatettiin merkittävästi. Quasar-niminen päivitys kasvatti BSV:n sallimien ”blokkien” suurimman sallitun tiedostokoon aikaisemmasta 128 megatavusta 2000 megatavuun. Sen odotetaan mahdollistavan tulevina kuukausina yli tuhannen transaktion käsitteleminen — jokaisena sekuntina.

Tämä niin sanotun blokkikoon kasvattaminen aiheutti tuntuvia häiriöitä muun muassa Money Buttonissa. Sen tietokonepalvelin ei sataprosenttisesti kyennyt suoriutumaan kasvaneesta haasteesta erityisen skaalautuvuutta testanneen ”rasituskokeen” aikana. Sen palvelin kaatui. Money Button uutisoi blogissaan pian tapahtuneen jälkeen ja selitti lukijoilleen hankkineen tehokkaamman palvelimen. Sen pitäminen toiminnassa maksaa tuhansia euroja kuukaudessa.

CryptoKitties

Samansuuntainen virtuaalisen omaisuuden omistamiseen ja myymiseen erikoistunut ilmiö nimenomaan lohkoketjuteknologian mahdollistamana muodostui loppuvuodesta 2017. Silloin lohkoketjuhanke Ethereum sai näkökannasta riippuen joko riemukseen tai riesakseen CryptoKitties-nimisen pelin. Se kehittyi lyhyessä ajassa niin suosituksi, ettei Ethereumin verkosto kyennyt käsittelemään pelaajien tekemiä toimenpiteitä (transaktioita) kyllin nopeasti. Virtuaalisten kissalemmikkien paijaaminen, tai ostaminen, kasvattaminen ja myyminen, johti Ethereum-verkon tahmaamiseen ja transaktiokulujen nousemiseen.

Nettisivut: www.cityonchain.com

"City on Chain" on saanut pisteet 7,8/10. Se on 8 arvostelun tulos.

Kerro ensimmäisenä kokemuksistasi City on Chainista

Kokemuksista voi kertoa anonyymisti, nimimerkillä. Kommentoitaessa sivua "City on Chain" sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, siis siten että vain Kokemus.infon tekijä lukee sen, käytä tätä lomaketta.

Samanlaisia sivuja (jokseenkin)


© Kokemus.info 2024
Keksitkö uuden lisäyksen hakemistoon? Lähetä sen linkki, tai ainakin palvelun / tuotteen nimi.